
Viro on edelleenkin suomalaisten suosituin matkakohde. Lyhyt etäisyys, runsaat ostosmahdollisuudet, laaja kulttuuritarjonta, kylpylät ja erityisesti Tallinnan keskiaikainen kaupunkimiljöö kiinnostavat matkailijoita vuodesta toiseen. Tallinnan lisäksi kohtuulliset välimatkat eri puolelle Viroa ovat houkutelleet tutustumaan myös maan muihin nähtävyyksiin ja aktiviteetteihin. Perinteinen maaseuturomantiikka kartanoineen ja keskieurooppalainen kylpyläperinne ovat vielä voimissaan Viron pikkukaupungeissa.
Matkailun varjopuolena ovat kaupunkielämän mukana liikkuvat taskuvarkaat, jotka tilaisuuden tullen iskevät sellaisissa turistikohteissa, joissa on paljon ihmisiä ja tungosta. Siksi lompakoista ja käsilaukuista kannattaa pitää hyvää huolta.
Viron liityttyä Schengenin sopimusta soveltaviin maihin matkustaminen Suomen ja Viron välillä on helpottunut entisestään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rajatarkastukset Suomen ja Viron rajalla ovat poistuneet. Tästä huolimatta matkustusasiakirjat on kuitenkin syytä pitää jatkossakin mukana, koska matkustajan on pyydettäessä kyettävä todistamaan henkilöllisyytensä ja kansalaisuutensa viranomaisille.
Suurlähetystön konsuliyksikkö palvelee Virossa olevia Suomen kansalaisia ja helpottaa heidän asiointiaan Suomen viranomaisia koskevissa asioissa, joita ovat esimerkiksi passiasiat, notaaritehtävät, määrämuotoiset oikeustoimet, perheoikeus-, kansalaisuus- ja asevelvollisuusasiat. Kuolemantapauksissa yksikkö auttaa omaisia vainajan kotiutuksessa, hautaamisessa tai muissa tarvittavissa toimenpiteissä. Lisäksi suurlähetystö järjestää Suomen vaalien ennakkoäänestykset Virossa.
Konsuliyksikkö avustaa hädänalaiseen asemaan joutuneita Suomen kansalaisia tai Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia, antaa tietoja Suomen viranomaisten palveluista ja yksityisten ihmisten oikeusturvasta sekä neuvoo oikeudellisten tai hallinnollisten asioiden yleisistä menettelytavoista Suomessa ja Virossa. Lisäksi yksikkö tekee tiivistä yhteistyötä Pohjoismaiden ja EU-maiden kanssa.
Toivotan Teille miellyttäviä hetkiä Virossa!
Tallinnassa, 1.1.2008.
Konsuli Kari Lehtonen